Ajankohtaista

Etusivu » Ajankohtaista » Vesileiri 2024

Vesileiri 2024

Vesileiri vietettiin jälleen Jaalassa koko koulun voimin! Tämän lukuvuoden aloitti yli 70 oppilasta!

Oppilaat pääsivät tutustumaan purjehtimiseen, joka on aika täällä Kouvolan seudulla on aika erikoinen laji. Purjehtiminen on jännittävää ja he, jotka siitä innostuvat – innostuvat yleensä reilusti.
Purjehtiminen on monimuotoista oppimista. Matkassa on oltava määränpää ja selkeä työnjako miehistön kesken. Tuulta ja sen suuntaa on tarkkailtava. Toisinaan vauhti on hurjaa, toisinaan olematonta. Vastatuuleen ei voi purjehtia – ei pääsekään siis suorinta reittiä. Purjehtija on armottomasti sään armoilla. Lisäksi tietenkin on veneen hallinta. Optimistijollassa on pidettävä katse tarkkana menosuuntaan, käsi peräsimen pinnassa ja toisessa kädessä skuuttinaru.
Tällä leirillä 8.-9.lkalaisia halusi lähteä keskenään purjeveneellä seilaamaan. Mukana eväät, musaa ja rentoa tunnelmaa. Kyllähän purjehtimiseen liittyy myös vapauden tunne! Opettaja, joka on saanut kannustettua oppilaita purjehduskokeiluille ja ehkä pienen kipinän asiaan, on maailman onnellisin opettaja.
Purjehtimisen lisäksi leirintäalueella käytiin oppitunteja luonnossa. Uudet oppilaat pääsivät tutustumaan opettajaansa ja luokkatovereihin hauskalla ja rennolla tavalla. Neljännestä luokasta alkaen oppilaat saavat jäädä yöksi telttakylään, mikä tuo vastuuntuntoa. Oman teltan ja tavaroiden huolehtiminen on iso asia nuorelle.
Leiri on monen, ellei jokaisen, oppilaan lukuvuoden kohokohta! Viikko saunomista, oppimista ja vesillä olemista. Mikä sen parempaa!

Viimeisimmät

Vuodenaikajuhlia steinerkoulussa

Vuodenaikajuhlia steinerkoulussa ja samalla vähän uskonnostakin. Ajan rytmittäminen, hahmottaminen ja hallitseminen on...

Jeanne d’Arc Leivonen

Kymenlaakson steinerkoulun 5-9 luokat esittivät perjantaina 17.5 ja maanantaina 20.5 näytelmän,...

Näytelmä Jeanne d’Arc Leivonen

Kymenlaakson steinerkoulun luokat 5, 6, 7, 8 ja 9 esittävät Jean Anouilhin mukaan sovitetun näytelmän: Jeanne d’Arc...

Lisää luettavaa